Skip to content

Yhdistyksen säännöt

1 § Nimi, toimintapaikka ja kieli
Helsingin Metsänkävijät ry., jota näissä säännöissä sanotaan myös lippukunnaksi, on nimenä yhdistyksellä, jonka kotipaikka on Helsingin kaupunki ja jonka virallinen kieli on suomen kieli.

2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu
Lippukunnan tarkoituksena on partioliikkeen periaatteiden mukaisesti kasvattaa jäsenistään sielultaan ja ruumiiltaan terveitä kunnon kansalaisia. Tarkoitustaan lippukunta toteuttaa järjestämällä partiotilaisuuksia ja retkeily-, leiri ja urheilutoimintaa sekä panemalla erityisesti painoa liikuntakasvatukseen ja jäsentensä terveydenhoitoon yleensäkin. Lippukunta on poliittisesti puolueeton.

3 § Jäsenet
Lippukunnan varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö. Lippukunnan nuoremmaksi jäseneksi voidaan hyväksyä liittymisvuonna vähintään seitsemän vuotta täyttävä henkilö, joka on aloittanut peruskoulun
ensimmäisen luokan ja jolla on holhoojan kirjallinen suostumus lippukuntaan liittymisestä. Lippukunnan kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, joka haluaa tukea lippukunnan toimintaa.

Lippukunnan kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, joka on erittäin ansiokkaasti vaikuttanut lippukunnan toiminnan kehitykseen. Hallitus hyväksyy kaikki jäsenet.
Hallitus voi erottaa jäsenen, joka toimii lippukunnan tarkoitusperiä vastaan, sekä nuoremman ja varsinaisen jäsenen, joka ei ole viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana osallistunut toimintaan. Yhdistyksen kokouksissa on kaikilla jäsenillä puheoikeus, mutta vain varsinaisilla jäsenillä äänioikeus.

4 § Jäsenmaksu
Jäsenet suorittavat vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun.

5 § Hallinto
Yhdistyksen hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä neljästä kahdeksaan (4-8) jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan. Hallitus valitsee sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarpeelliset virkailijat. Hallitus on päätösvaltainen, jos vähintään neljä sen jäsentä, joista yhtenä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on kokouksessa läsnä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta.

6 § Yhdistyksen nimen merkitseminen
Yhdistyksen nimen merkitsee puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yksin, tai hallituksen tähän määräämät henkilöt kukin yksin.

7 § Talous
Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Yhdistyksellä on oikeus omistaa kiinteistöjä sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä hankkia omatoimisesti arpajaisten, lehtitilaustenhankinnan ja yleisten varainkeräysten avulla varoja toimintaansa varten.

8 § Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on:

  1. edustaa yhdistystä,
  2. johtaa yhdistystä sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen yleisten määräysten ja ohjeiden mukaisesti sekä kaikin tavoin edistää yhdistyksen toimintaa,
  3. huolehtia käytännöllisten asioiden hoidosta, valmisteluista ja valvoa virkailijain työskentelyä,
  4. pitää jäsenluetteloa sekä ratkaista jäseneksi hyväksymiset,
  5. huolehtia yhdistyksen kokousten kutsumisesta koolle,
  6. valmistella toimintasuunnitelmat ja talousarviot sekä muut vuosikokoukselle esitettävät asiat,
  7. toimeenpanna yhdistyksen kokouksen päätökset.

9 § Yhdistyksen kokous
Yhdistyksen varsinainen kokous pidetään tammi-maaliskuun aikana
Varsinaisen kokouksen tehtävänä on:

  1. valita kokoukselle puheenjohtaja,
  2. valita kokoukselle pöytäkirjan pitäjä ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa,
  3. päättää toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksymisestä sekä tilintarkastajain lausunnon perusteella tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille,
  4. toimittaa hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä muiden jäsenten vaali,
  5. toimittaa kahden (2) toiminnantarkastajan ja yhtä monen varamiehen vaali,
  6. päättä toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta,
  7. päättää jäsenmaksun suuruudesta,
  8. käsitellä muut hallituksen tai jäsen esittämät asiat huomioon ottaen yhdistyslain 14 §:n määräykset.

Varsinaisen kokouksen käsiteltäviksi aiotut asiat on esitettävä hallitukselle vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.

10 § Yhdistyksen ylimääräinen kokous
Yhdistyksen ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, jos vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen vanhemmista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti ilmoittamaansa asiaa varten pyytää tai jos hallitus pitää sitä muuten tarpeellisena.

11 § Yhdistyksen kokouksen koolle kutsuminen
Kutsu yhdistyksen kokoukseen on asetettava nähtäväksi lippukunnan kokoontumispaikkojen ilmoitustauluille tai julkaistava lippukunnan lehdessä tai lähetettävä kirjeellisesti jäsenille vähintään yksi (1) viikko ennen kokousta.

12 § Sääntömuutokset
Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia, jos kahdessa ainakin kahden (2) viikon välein pidetyssä yhdistyksen kokouksessa vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä muutosehdotusta kannattaa ja mikäli asiasta on kokouskutsussa mainittu.

13 § Yhdistyksen purkautuminen
Lippukunta purkautuu, jos kahdessa perättäisessä ainakin kahden (2) viikon väliajalla pidetyssä kokouksessa molemmissa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä annetaan purkautumisehdotuksen puolesta. Lippukunnan purkautuessa siirtyy sen omaisuus Suomalaisten partiopoikien liitto ry:n tai sen toiminnan jatkajan hallintaan kolmeksi (3) vuodeksi, ja mikäli ei lippukunta tämän ajan kuluessa ala uudelleen toimia tai sen toimintaa jatkava oikeustoimikelpoista yhdistystä perusteta, mainitun liiton omaisuudeksi tai yhdistyksen tarkoitusta kannattavaan toimintaan yhdistyksen kokouksen päätösten mukaisesti.

Säännöt on hyväksytty Helsingin Metsänkävijät ry:n sääntömääräisessä vuosikokouksessa 12.2.1959, paitsi 6 §, joka on hyväksytty 2002 sekä 3 § ja 9 § jotka on hyväksytty 2012.